Myyjä, kesätyö
Indoor Group Oy on kotimainen yhtiö, johon kuuluvat vähittäiskauppaketjut Asko ja Sotka. Suomessa myymälöitä on yhteensä 80, sekä molempien ketjujen verkkokaupat. Yhtiöllä on Lahdessa oma sohva- ja patjatehdas, Insofa Oy. Valikoimastamme löytyy kodin sisustajalle sopiva ratkaisu kaikkiin elämäntilanteisiin. Indoor Group konsernissa työskentelee yli 600 ammattilaista myymälätoiminnoissa sekä myymälöitä tukevissa asiantuntijatehtävissä.
Haemme Mikkelin myymäläämme
Myyjää
kesätyöntekijäksi ajalle 23.6.-31.7.2025, osa-aikaiseen 30 h/vko työsuhteeseen.
Otat myymäläämme tulevat asiakkaat energisellä ja positiivisella asenteella vastaan sekä kartoitat heidän toiveensa ja tarpeensa aktiivisesti kuunnellen ja keskustellen. Ehdotat rohkeasti erilaisia ratkaisuja ja autat asiakasta sisustushaaveiden toteuttamisessa.
Päivittäisten myyntitilanteiden ja myymälässä tapahtuvan asiakaspalvelun lisäksi työtehtäviisi sisältyy muun muassa myymälän siisteydestä huolehtimista, ajoittaista somistusta, hinnoittelua sekä sesongin vaihtuessa huonekalujen kokoamista. Myös asiakkaiden yhteydenotot tuotteiden toimituksiin ja mahdollisiin palautuksiin liittyen ovat osa työnkuvaasi.
Tehtävän hoitaminen edellyttää myyntihenkisyyttä sekä hyviä sosiaalisia vuorovaikutustaitoja. Tärkeimpänä tehtävänäsi on aktiivinen huonekalujen ja sisustustuotteiden myyntityö. Tavoitteenasi on löytää asiakkaillesi oikeat ratkaisut kodin sisustamiseen.
Kokemus myyntityöstä katsotaan eduksi, mutta tärkeintä on aktiivinen, positiivinen ja iloinen asenne. Olet luotettava ja vastuuntuntoinen, ja tartut rohkeasti uusiin asioihin.
Tarjoamme viihtyisän ja kannustavan työyhteisön, henkilökunnan ostoedun sekä palkkauksen, johon voit itse vaikuttaa.
Työ sisältää ilta- ja viikonlopputyötä.
Jos kiinnostuit, täytä hakemus ja CV mahdollisimman pian, mutta viimeistään 20.4.2025 mennessä rekrytointisivustomme kautta.
Lisätietoja tehtävästä antaa myymäläpäällikkö ilpo.hokkanen@asko.fi
- Osasto
- Myymälätyö
- Rooli
- Myyjä
- Sijainnit
- Sotka Mikkeli, Asko Mikkeli
Työpaikka & kulttuuri
Yhtiössämme on hyvin eri taustaisia ihmisiä ja työyhteisömme ovat erittäin tiiviitä ja sosiaalisia.
Ketjuillamme on pitkät perinteet, jotka velvoittavat meidät tekemään kaikkemme asiakkaidemme eteen ja meitä kaikkia tarvitaan joka päivä lunastamaan se luottamus, minkä asiakkaat meille antavat.
Indoor Group yrityksenä
Indoor Group Oy on kotimainen yhtiö, johon kuuluvat vähittäiskauppaketjut Asko ja Sotka. Suomessa myymälöitä on yhteensä 80, sekä molempien ketjujen verkkokaupat. Yhtiöllä on Lahdessa oma sohva- ja patjatehdas, Insofa Oy. Valikoimastamme löytyy kodin sisustajalle sopiva ratkaisu kaikkiin elämäntilanteisiin. Indoor Group konsernissa työskentelee 600 ammattilaista myymälätoiminnoissa sekä myymälöitä tukevissa asiantuntijatehtävissä.
Myyjä, kesätyö
Hakemuslomakkeen lataaminen